Pöytyä, Yläne | Koronapandemian rantautumisesta Suomeen on nyt viisi vuotta. Tiina Nuortimon Ressu-koira syntyi ensimmäisen koronavuoden 2020 elokuussa, ja se haettiin ...
Eura, Panelia | – Kevättä taisi olla rinnassa tällä ilveksellä, joka vaelteli Paneliassa Eurajoentien varressa 16. maaliskuuta iltapäivällä. Se liikkui rauhallises ...
Timo Kalli (As 6.3.) korostaa, että tosiasioiden tunnustaminen on vähintä, mitä kuntamme tulevilta päätöksentekijöiltä voidaan edellyttää. Mielestäni yhtä tärkeää ol ...
Eura, Säkylä, Rauma, Lappi | Tulevana viikonloppuna ehdokkailla on viimeinen tilaisuus tallentaa vastauksensa Alasatakunnan vaalikoneeseen. Ehdokkaiden vastausaik ...
Eura | Huhtikuussa käytävien kuntavaalien ehdokaslistat jätettiin tänään. Eurassa puolueiden listat ovat kutistuneet vuoden 2021 kuntavaaleista – eniten demareilla, ...
Eura | Pyhäjärviseudun Kuulokerho järjesti yhteistyössä Kuuloliiton kanssa kuulokojekoulutuksen. Tarpeelliseksi koettu aihe kokosi Euran seurakuntakeskuksen ...
Pöytyä, Yläne | Ovi Yläneen Osuuspankin toimitusjohtajan huoneeseen on käynyt tiuhaan viime aikoina. Moni on yrittänyt saada maailman valmiiksi, ja halunnut sopia juuri Hei ...
klo 13–15 Euran seurakuntakeskuksen pienessä salissa (Sorkkistentie 3). Opastusta kuulokojeen käyttöön ja kotihuoltoon. Järj. Kuuloliitto, Pyhäjärviseudun Kuulokerho.
Rauma, Lappi | Rauman kaupunginvaltuustoon pyrkii useita lappilaisia ehdokkaita. Heitä ovat ainakin: Keskusta: myyjä, reservin kersantti Aino Ala-Siuru, yrittäjä Arimo ...
Ti 11.3 Riepumatto – runoja ja musiikkia naisen elämästä klo 18 Säkylän pääkirjastossa (Sivarinkuja 6, Säkylä) esiintyvät Irina Kaukinen ja Sari Mäkinen. Järj. Säkylän ...
Tosiasioiden tunnustaminen on vähintä, mitä pitää edellyttää Euran tulevilta päätöksentekijöiltä seuraavan neljän vuoden aikana. Oli hyvä kuulla, että Jyri Sarin (As ...
Säkylä | Ahkerimmat valtuutetut Säkylässä ovat kokousmääriensä perusteella Kullervo Kauppi (kok.), Maarit Markkula (ps.), Mika Männistö (kesk.), Jani Peltonen (kok.), ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results