Postin nimissä liikkuu jatkuvasti erilaisia huijauksia ja tietojenkalasteluyrityksiä, varoittaa Kyberturvallisuuskeskus.
Osassa OP:n palveluita on viikonloppuna käyttökatko. Käyttökatko alkaa lauantaina 29.3. kello 18.00 ja loppuu sunnuntaina ...
Viestin liitteenä on pdf-tiedosto, johon on kerätty viestin mukaan laajoja todisteita tekijänoikeusloukkauksista. Tiedostoa ei kuitenkaan tule missään nimessä avata, sillä niiden avulla levitetään ...
Kelloja siirretään kaikissa EU:n jäsenmaissa samoina päivinä ja samalla kellonlyömällä.
Ajokorttia varten tarvittava lääkärinlausunto on jatkossa haettava pääsääntöisesti yksityisiltä palveluntarjoajilta, kertoo ...
Ruotsin viisuedustaja, suomalaisyhtye KAJ puolestaan esiintyy laulukilpailun ensimmäisessä semifinaalissa kuudentena. He ovat ...
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes varoittaa Vaarallisettuotteet.fi -sivustolla pehmolelunallen tukehtumisvaarasta.
Suomen Naisleijonien kokoonpano MM-kisoihin on valittu. Joukkue lähtee kisoihin kokeneella joukkueella. Päävalmentaja, Juuso ...
Kotkan uimarannalle tullut kuutti on siirretty turvaan Korkeasaaren eläinsairaalaan, koska ihmiset olivat häirinneet eläintä.
Ammatillista tohtoritutkintoa ehdotetaan osaksi Opetus- ja kulttuuriministeriön parhaillaan valmistelemaa Korkeakoulutus ja ...
Eduskunta on tänään täysistunnossaan äänestänyt kansalaisaloitteesta eheytyshoitojen kieltämiseksi laissa. Eduskunta hyväksyi ...
HSL muistuttaa, että kellojen siirtyminen kesäaikaan tulee vaikuttamaan joidenkin bussien ja lähijunien aikatauluihin 30.